maanantai 27. helmikuuta 2017

Ahdistuksen alla

Kyllä oli taas alaviistoista elämää muutaman viikon ajan.
Pahinta on ettei edes tiedä syytä miksi ahdistaa ja miksi tuntuu, että olisi parempi kuolla pois kuin elää.
En ole tappamassa itseäni, mutta mieleen hiipi ajatus, että olisipa ihanaa, kun en enää aamulla heräisi.
Ei tuntisi ahdistusta enää ikinä. 
Tiedän kuitenkin, että elämä on hienompi asia kuin kuolema.
Kun rinnan päällä on näkymätön tonnin paino, niin kuolema tuntuu pelastukselta.

Nyt taas tuntuu, että voi hengittää ja ajatella.
Aivot alkavat toimia, kun aurinko paistaa ihanasti ulkona.
Voin todeta.
Selvisin taas!