tiistai 17. tammikuuta 2017

Olisiko teillä hetki aikaa puhua minusta?

Kyllä se uni on tärkeää! Alkaa aivot taas toimia.

Jaksoin lukea kaikki blogit läpi joita minun lukulistalla on. Tuntuu hyvältä seurata mitä toisille kuuluu, mitä he askartelevat ja mitä he ajattelevat.

Jos ajatellaan minun blogimatkaani, niin olen muuttunut paljon niin tekemisten kuin ajatusten tasolla.

Ensimmäisen blogitekstini olen kirjoittanut 5.4.2006, 
silloin lapset ovat olleet pieniä: 4v ja 10v.
Olen ajatellut, että askartelu on lasten juttu, en ole osannut tehdä mitään käsitöitä.
Olen vain tehnyt hulluna töitä ja ennenkaikkea nukkunut yöni hyvin.

Sittemmin on elämään tullut sairauksia; aivolisäkkeen kasvain, kilpirauhasen vajis, on leikattu olkapäätä ja jalkaa sekä muutama veritulppakin on ollut.
Sekä totaallinen uupuminen ja masennus. 

Vieläkin on ihmisiä, jotka ajattelevat että masennus on vain laiskuutta.
"Otat vaan niskasta kiinni itseäsi..."

Sama kuin sanoisi ihmiselle jolla on jalka poikki, 
"Otat vaan jalasta kiinni itseäsi..."

Masennus on sairaus, joka ei ole edes sairaus monen mielestä.

Ajatellaan, että kyllähän sitä voi töitä tehdä on masentunut.
Mutta ei ajatella samoin, jos jollakin on jalka poikki.

Masennus on sitä, kun mietit, että kunpa en heräisi enää aamulla, hampaitten pesu on niin suuri työ ettei sitä jaksa tehdä, suihkuun et jaksa mennä.

Masennus on sairaus, jolloin mieli on rikki ja poikki ja se vaikuttaa ihan kaikkeen.
Omaan mielikuvaan itsestä: koet olevasi arvoton, turha, liika, joutava, ylimääräinen.

Se on todella raskasta, mutta sinä hetkenä kun masennus alkaa vähetä huomaa, että aurinko nousee sittenkin ja alat kokea onnen hetkiä.
Niitä pienen pieniä.
On hyvä mieli, kun on tuoretta kahvia kupillinen.

Voin sanoa, että masennus on tehnyt minusta paremman ihmisen.
Olen huomannut ettei elämä ole itsestään selvyys eikä se varsinkaan ole mikään kidutusleiri, vaikka eteen tulisi mitä.
Elämä kantaa aina, vaikkei vaikeana hetkenä sitä uskoisikaan.

Nyt.
Olen onnellinen pienistä asioista. Minulla on ihana perhe: ihana mies ja ihanat lapset.
Karvaiset lapset ovat päivieni ilo ja yksinäisyyden poistaja.

Särkyjä minulla on vaikka muille antaa, mutta koetan ne pitää poissa mielestäni. 
Joskus se on hyvin vaikeaa, mutta koetan aina miettiä sen valoisen puolen jokaisesta asiasta.
Tästä johtuen eräs ihminen sanoi minulle, että olen "ällöttävän vaaleanpunainen".
Ehkä, mutta rakastan vaaleanpunaista ja sitä, että elämä on lahja.

Tänään.
 Haluaisin tehdä ATC-kortteja. Vaihtaisiko joku minun kanssa?
Haluan kirjoitta kirjeen, neuloa sukkaa. 
Tänään haluan olla onnellinen.

9 kommenttia:

  1. Hei minä olen tuo Tosisalainen. Raija Annikki

    VastaaPoista
  2. Valoisaa tekstiä ja tasapainoista, onneksi olet löytänyt ne "vaaleanpunaiset silmälasit".
    Nykyisin en ole tehnyt ATC-kortteja, mutta en kuitenkaan ole niitä mielestäni pois heittänyt. Mielelläni kanssasi vaihtaisin, mutta nyt en kuitenkaan voi. Puuhastellen taas hiljalleen, kun intoa ja ideoitakin on alkanut taas putkahteleen.
    Kaikkea hyvää sinulle :)t.tarja

    VastaaPoista
  3. Hienoa kun voit kertoa elämästäsi. Tässä olen kipuillut itsekin, milloin tuntuu "katto tippuvan päälle" ja jalat painaa kuin lyijy. Mutta eiköhän tässä selvitä eteenpäin. Mulle kevät on parasta aikaa, ainakin ennen on ollut. Ihan kuin heräisi henkiin kylmän talven jälkeen.
    Haluaisin minäkin tehdä vaikka ATC-kortteja. Kun vaan heräisi se taiteellisuus :) Jos vaatimattomat kortit käy, niin voisin kyllä vaihtaa kanssasi niitä. Enkulin kanssa olen muutamia vaihtanut. Kovin paljon en ole niitä tehnytkään, mutta halu olisi.
    Kaikilla on Niin upeita taideteoksia ne kortit, etten ole ilennyt tarjota. En oikein osaa keksiä aihetta! Mut yhteystieto löytyy blogista, ja kommenttia kannattaa jättää.

    VastaaPoista
  4. Jos ihminen ei ole elänyt samaa eikä elänyt läsnä, kun toisella, läheisellä on samaa, ei voi ymmärtää, ei tiedä välttämättä mitään. Silloin toki kannattaisi pitää suu soukemmalla. Mutta aina mahtuu mukaan se yksi, joka "tietää, että sun masennus on ittestäs kii, kunhan nouset ylös ja alat elämään". surullista.
    Tai toisaalta, onni, ettei hän tiedä masennuksesta. Silloin se tarkoittaa, ettei ole kokenut samaa pimeyttä itse.

    Ihana olet aina ollut ja tulet olemaankin silmissäni ihmisenä, olitpa hiljaisempi tai pinkimpi. :) Jos joku ei tykkää sun pinkkeydestä, niin se on hänen ongelmansa. Älä ikinä muutu siksi, että jotakuta se pinkkeys ärsyttää. Jos olisit mustissa, sekään ei olis jollekin kiva. Ei valkoinen eikä yhtään mikään muukaan. Aina jollekin pyllistät, kun toista kumarrat.

    Ihana nähdä sut taas blogimaailmassa. Halauksia ja.. No, mä lupasin itselleni, etten atc-vaihtoja pyydä, ennenkuin teen vapaita vaihtokortteja. En siis pyydä.. Tällä hetkellä teen atc:ta vaihtoon, kun MINULTA pyydettiin. :D Periaatteiden nainen. :D

    Ihanaa päivää sinulle Tanja

    VastaaPoista
  5. Tulisin tännekkin lukijaksi mutta tuo seuraajat laatikko ei näy.

    VastaaPoista
  6. Haluaisin tietää, miten voi auttaa masentunutta läheistä? Jokaiseen ehdotukseeni tulee en jaksa, olen poikki. Autan kotona, lasten kanssa, rahallisesti jne. Hän käy n.kerran vuojessa lääkärillä, esim.terapiaan en saa menemään.

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä ihanasta kirjoituksesta.Valoisia päiviä sinulle.♥

    VastaaPoista
  8. Tutun oloista tekstiä Tanja.
    Itse tuon ulos ajatuksia ja haaveita tekemällä. Atc korttien teko on mulle ollut se ykkös juttu jo aika kauan. Se on sellaista taide-ja väriterapiaa :)

    VastaaPoista