lauantai 31. joulukuuta 2016

Miksi? Arvonta!

Pohdin todella pitkään mitä teen entisen blogini kanssa.

Toisaalta olisin halunnut säästää sen "hengissä", mutta toisaalta tuntui, ettei se enää palvele minun tarkoitustani. 
Vuorovaikutus hävisi, johtunee ettei ihmiset enää kirjoita blogeja.

Suurin syy olen kuitenkin minä itse.

Ekaan blogiini vuodatukseen kirjoitin hyvin avoimesti kaikesta mitä elämässäni tapahtui. Se oli kuin päiväkirja ja pidin siitä. Se piti minut hengissä vaikeina aikoina. Ihan kirjaimellisesti.

Sitten suureksi suruksi Vuodatus kaatui ja vaihdoin blogipaikkaa ja huomasin, että alan miellyttää ihmisiä liikaa.

En siis ketään kirjaimellisesti, mutta aloin miettiä liikaa mitä voin kirjoittaa ja mitä en. Etten vain loukkaa ketään.

Kuitenkin olen aina ollut sitä mieltä, että mielipiteet on kuin persreikä; jokaisella on omansa!

Jokaisella on myös oikeus sanoa mielipiteensä. Mielipiteet ovat jokaisen oma asia, joita muitten pitää kunnioittaa. Niistä pitää voida keskustella vapaasti, niitä voi vaihtaa jos siltä tuntuu. Mutta ennenkaikkea niistä ei saa tulla riitakapula ihmisten välillä.

Vaikka tulisinkin niin pitää muistaa, että asiat riitelee, ei ihmiset.

Minulla on hyvinkin paljon mielipiteitä ja varmasti osa hyvinkin jyrkkiä. Niitä tulen kertomaan aina, kun on sopiva hetki ja niistä voimme keskustella ihan  vapaasti. Voihan mielipiteesi vaihtaa minunkin mielipiteeni.

Nyt haluaisin tietää miten moni tämän jutun luki loppuun. 

Arvon tammikuun lopussa jokaisen tähän kommentoineen kesken jonkun kivan pienen palkinnon omatekemistäni jutuista kasaten ja tietenkin jotain muutakin!

Yhden "arpalipun" saat kommentoimalla ja toisen jakamalla blogini osoitteen omassa blogissasi!
Kerro siis kommentissasi montako arpalippua.